eilinen oli ja meni. Hyvä niin, sillä minusta tuntuu, että joskus ymmärrät kaiken ihan tahallasi väärin. Että saisin kärvistellä puolustuskannalla. Että tuntisin samaa tympeyttä kuin sinä mitä ilmeisimmin eilen. Sellaisina hetkinä ajattelen, että onko tässä mitään järkeä kenenkään kannalta.

Toisaalta tunnen vahvasti, että meillä on jokin maaginen yhteys. Että olemme täydellisen yhteensopivia, parhaita kavereita, mutta samalla kovin hankalia toisillemme. Taito riidellä ja taito sopia, sen olemme oppineet vaikeimman kautta. Jo pelkästään siksi haluaisin, että pitäisimme toisistamme kiinni. Olet kantava voimani, taivaisiin vievä liidokkini ja sormia katkova kirveeni. Haluan olla sinulle rohkaiseva tukijasi, lämmin höyhenpeittosi ja luotettava ystäväsi, mutta myös hidasteesi liian liukkaassa mäessä.

En ole siis mitään muuttanut sen tapaamisen suhteen. Siitähän jo "keskustelimmekin".

Muistelin tuossa muuten juuri miten kaikki aikanaan alkoi. Eikös sekin kerro jotain meistä? Ja ajattelepas sitä alkutaipaletta. Vieläkin huvittaa...

Tänään siis, kuten sovimme.
P