malttamattomana, että tämä päivä kuluisi nopeasti. Että suurin viholliseni, aika, kiitäisi salaman vauhdilla ohi ja tulisi ilta, jota olen niin odottanut. Sitten voisikin kellot seisahtua. On ihmeellistä, miten aika aina tuntuu kuluvan järkyttävän hitaasti silloin, kun on yksin tai odottaa. Ja kun tulet luokseni, aika saa siivet, kiitää ohitse käsittämätöntä vauhtia valon nopeudella. Jokainen hetki, minuutti, sekunti kanssasi, on ihana ja tärkeä ja arvokas.

Olin ajatellut, että illalla meillä olisi aikaa. Illalla ehtisimme silitellä pois pahat sanat, kieleltä lipsuneet ikävät puheet ja solvaukset, joiden ainoa tarkoitus oli satuttaa toista. Puhallella loukkauksista arkoihin haavoihin parantavia henkäyksiä, suudelmin sinetöidä anteeksi saamisen ja antamisen helpottava taika.

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nyt kysyt, että voimmeko siirtää tapaamista. Tottakai voimme.  Mutta saan kai silti olla edes ihan pikkuisen pettynyt? Ja surullinen.

Love,

T