joka oli täydellinen poikaystäväehdokas. Minua hiukan vanhempi, mukava, herttainen, kiltti ja komeakin.
Kaiken lisäksi tämä mies oli selvästi ihastunut minuun ja osoitti sen soittelemalla, viestittelemällä, lähettelemällä sähköposteja ja tuomalla ruusuja. Mies kutsui minua moniin hauskoihin paikkoihin ja hänen puheessaan vilahtelivat sanat seurustelu ja yhdessäolo tämän tästä.

 

Tänään kerroin miehelle, että en halua tavata enää. <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Että hän on tosi mukava, mutta tarvittavaa kipinää ei vain ole.

 

Ymmärrätkö, kuinka vaikeaa on löytää kipinää? Ja kuinka arvokasta on, jos sen löytää? Ymmärrätkö, että en ehkä milloinkaan löydä sitä enää kenenkään toisen kanssa?
En enää, kun tiedän, miltä kaiken oikeasti pitää tuntua.

Kun tiedän, miltä tuntuu nauraa yhdessä niin että vatsaan sattuu. Kun tiedän miltä tuntuu luoda pitkiä, merkitseviä katseita ja tuijotella syvälle silmiin.

Kun tiedän mitä tuntuu silloin, kun jokainen radiossa soitettu imelä rakkauslaulu kuulostaa kirjoitetun pelkästään meille. Kun tiedän miltä tuntuu hyvä keskustelu tai loikoilu vuoteessa sadetta kuunnellen. Tai yhdessä nautittu kuuma kaakao tai laiturilla vastaanotettu auringonnousu. Lämmin halaus. Pitkä yöllinen puhelinkeskustelu, ikävöiminen, kaipaus.

Miltä tuntuu unelmoida yhdessä, pörröttää hiuksia, kikattaa..

Kun tiedän miltä tuntuu rakastua.

 

Ymmärrätkö, että en enää koskaan voi tyytyä mihinkään vähempään.

 

Love,

T