Lopulta siitä tuli sellainen. Kaikenlaisen puuhastelun jälkeen istuimme sohvalla kaikessa rauhassa, hyvässä hengessä. Hieroin niskaasi ja sitten sanoin "Olet oppinut kaivamaan nenääsi!". Huomasin sen nääs tässä taannoin, mutta halusin paljastaa tietoni raflaavammin. Ja sunnuntaina oli se hetki.

Laitoit taas paremmaksi: "Niin, mutta sinä pyörität omastasi palloja ja heität minne sattuu!" Siis YÄK! Mutta minkä minä sille voin, että nenäni karstoittuu helposti ja paljon. Sitä paitsi imuroin joka päivä. Siis melkein joka päivä.

Kuule, harmi että ei asuta järven rannalla. Mutta jos joskus muutetaan, niin kalansaalis on taattu...

Rakkaani, äklöjä nuo edelliset rivit, mutta ne on nyt pakko kirjoittaa. Ihan kamala ikävä ja nuo rivit tuovat juuri nyt niin raadollisen suloista lohtua. Sitten kirjoitit vielä niin katkeransuloisen kirjeen tänään. Sama juttu, mikään ei tunnu miltään ilman sinua. Ei ilman sinua.

Kärvistellen
P